Uutiset

Kalojen istutuksiin perustuva vesivoimahankkeiden kalataloudellinen kompensaatio ei enää vastaa nykyisiä oikeudellisia vaatimuksia tai tieteellistä tietoa. Näin toteavat Itä-Suomen yliopiston tutkijat Niko SoininenAntti Belinskij, Anssi Vainikka ja Hannu Huuskonen Water International -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, joka yhdistää oikeustieteen ja biologian näkökulmat aiheeseen.
 

Kalaistutukset Suomessa

Sotien jälkeen suurin osa Suomen merkittävistä jokivesistä rakennettiin vesivoimatalouden käyttöön. Kalatievelvoitteista luovuttiin ja siirryttiin menetyksiä kompensoiviin kalojen istutuksiin, kun kalanviljelyllä opittiin korvaamaan luontaista kalatuotantoa.

Kalaistutukset olivat alun perin aikaansa edellä ekologisen kompensaation menetelmänä, mutta tutkimus on osoittanut, ettei niillä kyetä pysyvästi korvaamaan vaelluskalojen luonnonkiertoa. Suomen 72 alkuperäisestä meritaimenkannasta on jäljellä enää rippeet. Paljon äärimmäisen uhanalaista meritaimenta paremmin ei mene lohella, vaellussiialla tai sisävesien vaeltavalla taimenella.

Kohti kokonaisvaltaista kompensaatiota

Vainikka selventää, että uusi geneettinen tutkimus on osoittanut laitoskasvatuksen muuttavan kalojen ominaisuuksia. Kalojen sopeutuessa laitosympäristöön ja muuttuessa perinnöllisesti, ne eivät enää pärjää luonnossa entiseen tapaan.

Lohikalakantojen on myös todettu olevan geneettisesti erilaistuneita jopa saman joen eri sivuhaaroissa. Tätä geneettistä monimuotoisuutta, joka on välttämätöntä esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta, ei pystytä viljelytoiminnalla ylläpitämään.

Artikkelin johtopäätös on, että vesirakentamisella aiheutettua haittaa ei voida kestävästi kompensoida ilman kalojen luontaista lisääntymistä. Lisäksi jatkossa tulee kiinnittää huomiota siihen, että haitat kompensoitaisiin koko vesiluonnolle, ei pelkästään kaloille.

Huuskosen mukaan vaelluskalojen ongelmat Suomessa eivät rajoitu rannikon suuriin jokiin. Myös esimerkiksi järvilohi ja sisämaan vaeltavat siikakannat tarvitsevat kipeästi luontaisia lisääntymisalueita ja kulkureittejä.


Sopeutuva oikeus?  

Soinisen mukaan oikeuden tulisi pystyä sopeutumaan nykyistä paremmin vaelluskalojen elvyttämisen tarpeisiin ja ylipäänsä vesienhoidon tilatavoitteisiin.

Belinskij toteaa, että suurin oikeudellinen paine käytäntöjen muuttamiseen aiheutuu tällä hetkellä EU:n vesipolitiikan puitedirektiivistä. Sen tavoitteena on vesien hyvä tila, jonka yhtenä mittarina on kalasto. EU on opastuksessaan korostanut jokien riittävän ekologisen virtaaman ja vaellusyhteyksien keskeisyyttä tilatavoitteen saavuttamisen kannalta.

Suomen vesilaki mahdollistaa vanhojen kalatalousvelvoitteiden muuttamisen. Jos tällaisia velvoitteita ei ole alun perin lupaan asetettu, ei niitä käytännössä kuitenkaan voi siihen enää jälkikäteen lisätä.

Myös vesien tilatavoitteiden rooli ja niiden vaikutus vanhojen lupien muuttamiseen on vesilaissa epäselvä. Kansalliseen omistusoikeuteen perustuvan lupien pysyvyyssuojan nähdään usein merkitsevän estettä niiden muuttamiselle.


Tie eteenpäin

Vainikan mukaan muutoksilla alkaa olla kiire. Taimenkantojen vertailututkimus on osoittanut, että vaelluskäyttäytymisellä on geneettinen perusta. Jos vaeltavat taimenkannat laitostuvat liikaa, niitä ei voida enää pelastaa enää edes risteytyksin viimeisten villien paikallisten taimenten kanssa.

Tutkimuksen perusteella istutustulosten laskevalle trendille ei näy käännöstä. Ainut kestävä vesivoimatuotannon kompensoinnin keino on taata villeille kalakannoille luontaisia elinmahdollisuuksia. Tämä on perusteltua myös oikeuden näkökulmasta.

Lue lisää alkuperäisjulkaisuista:

https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/02508060.2019.1542260

https://academic.oup.com/gbe/article/10/6/1493/5020727

http://www.nrcresearchpress.com/doi/abs/10.1139/cjfas-2017-0014#.W_1AX-KYRaQ

Lisätietoa:       

Yliopistotutkija Niko Soininen, niko.soininen (a) uef.fi, p. 050 437 6342
Professori Antti Belinskij, antti.belinskij (a) uef.fi, p. 046 920 9189
Professori Anssi Vainikka, anssi.vainikka (a) uef.fi, p. 0500 443 290

Kokeilimme kalakorttivaroista haettavan avustuksen toimintaa. Tehty työ pitää ensin maksaa ja vasta sitten voi avustuksen saada KEHA-maksatushakemuksella lähettämällä se liitteineen osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Suunnitelman voi lukea täältä (PDF)

 

 

 

 

Ekologisesti kestävä kalastus edellyttää saaliskalojen valikointia

Anssi Vainikka, Kala- ja ympäristötoimikunta

Vapaa-ajankalastus muuttuu mutta pysyy tärkeänä harrastuksena
Vaikka vapaa-ajankalastajien lukumäärä on vähentynyt n. 12 % ja vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis on laskenut neljänneksen 1990-luvulta lähtien, vapaa-ajankalastus on Suomessa kansainvälisesti verraten edelleen erittäin suosittua. Kaikkiaan vapaa-ajankalastajia on noin 1,5 miljoonaa: suomalaisista miehistä kalastaa noin 40 prosenttia ja naisista 20 prosenttia (LUKE:n vapaa-ajankalastustilastot 2016). Vain Norjassa kalastus on vielä suositumpaa. Vapaa-ajankalastus on kokonaisuutena merkittävä kalavarojen käyttömuoto, johon sisältyy huomattavia sosioekonomisia, kansantaloudellisia ja kansanterveydellisiä vaikutuksia (Arlinghaus & Cooke 2009, Cowx ym. 2010, Hunt & McManus 2015). Vapaa-ajankalastajat pyysivät Suomessa vuonna 2014 80% sisävesien saaliista ja 3,4% merialueen saaliista (LUKE:n tilastot). Merialueen pientä osuutta selittää lähinnä mittava kaupallinen silakkasaalis.

Vapaa-ajankalastuksen harrastus vähenee tyypillisesti kaikissa teollisissa länsimaissa, joissa ihmisten luontosuhde muuttuu kaupungistumisen ja omakohtaisen luontokokemuksen heikentymisen myötä. Kulttuurillisen luontosuhteen muutokselle on tyypillistä tehokkaan luonnon hyödyntämisen arvostuksen lasku ja virkistysarvojen sekä luonnon itseisarvon nousu (Arlinghaus & Mehner 2005, Cowx ym. 2010, Cowx & Portocarrero-Aya 2011, Arlinghaus ym. 2015). Välittömän luontosuhteen menettämisen myötä eläinten inhimillistäminen, antropomorfismi on myös yleistynyt. Eläinten ajatellaan toimivan ja ajattelevan ihmisten lailla, vaikka esimerkiksi kaloilla ei edes ole aivorakenteita, jotka ihmisillä on havaittu kytkeytyvän tietoisuuteen ja tietoisiin tuntemuksiin (Rose 2007). Ihminen on evolutiivisen historiansa kautta väistämättä osa luontoa, eikä ihmisen saalistus ole lähtökohtaisesti kalojen kannalta eläinsuojelullisesti ongelmallisempaa kuin luontainen saalistus (Arlinghaus ym. 2007).

Lue lisää...Vastuullisen kalastajan "raamattu"/Anssi Vainikka